Saatiin taas yksi nimi pyyhittyä pois luettavien klassikkokirjojen listalta, kun Jostein Gaarderin Sofian maailma tuli päätökseensä. Tämä kirja on yksi niistä, jotka ovat tuntuneet vainonneen minua läpi koko elämäni ja vihdoin annoin sitten periksi. En ole ikinä ollut mitenkään järin innostunut filosofiasta, lukiossakin istuin kolmella filosofian kurssilla vain saadakseni tarvittavan määrän kursseja kokoon. En myöskään pidä filosofointia kovinkaan tähdellisenä, koska minun mielestäni ihmisten kuuluisi elää elämäänsä sen sijaan kuin pohtia miksi me oikein olemme olemassa. Näistä syistä en siis ehkäpä ollut ihan sitä ihanteellisinta kohdeyleisöä kirjalle.
Sofian maailma kertoo siis 14-vuotiaasta, joka alkaa saada mystisiä kirjeitä. Kirjeissä hänelle esitetään sellaisia filosofisia kysymyksiä kuin 'kuka sinä olet' ja 'mistä maailma on peräisin.' Myöhemmin kuvioon sotkeutuu myös Alberto-niminen filosofi, Sofian ikäinen Hilde-niminen tyttö ja YK:n palveluksessa Libanonissa oleva majuri. Yhdessä Alberton kanssa Sofia käy läpi erilaisia filosofisia suuntauksia ja saa samalla vastauksia olemassa oloaan käsitteleviin kysymyksiin.
Kirjan perustarina oli minun mielestäni oikein mielenkiintoinen ja joistakin filosofeista ja heidän ajatuksistaan oli kiehtovaa lukea. Sofia oli myöskin itseäni miellyttävä hahmo Piilopaikkoineen ja lukuisine lemmikkieläimineen. Se mistä taas en pitänyt olivat tietyt liian oppikirjamaiset kohdat, joissa jonkin filosofin ajatuksia esitettiin Sofian ja Alberton dialogeissa (tai oikeastaan Alberton monologeissa). Myös loppua kohden kuvaan astuvat Punahilkat, Nalle Puhit ja muut satuhahmot olivat turhan yliampuvia minun mielestäni, eikä niiden ilmaantuminen tarinaan tapahtunut kovinkaan luontevasti.
Kaiken kaikkiaan siis periaatteessa ihan mielenkiintoinen opus, mutta joku filosofiasta kiinnostuneempi saisi tästä taatusti itseäni enemmän irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti